Translate

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Intiaani kesä


Harjus-Anteron uutta tekstiä luettavaksi.

 Intiaanikesä


Aurinko paistoi, se lämmitti. Vaikka elettiin jo syksyä. Olisi ollut mukava mennä uimaan, pulahtaa viileään veteen, irtautua hetkeksi intiaanikesän tukalasta ilmapiiristä. Sen aika ei ollut vielä. Sillä nyt täytyi jo kiirehtiä ehtiäkseni vaarin mukaan katiskoja kokemaan. Edellisenä päivänä katiskat olivat olleet tyhjät. Vaari laittoi huonon tuurimme toisten kalastajien syyksi. Minä epäilin mieluummin vain huonoa tuuria, epärehellisten kalamiesten sijaan. Rantaan saavuttuamme, ihailimme hetken aikaa jokivarren houkuttelevan kauniilta näyttäviä maisemia.

Vaari nousi ketterästi veneeseen, ja asettui soutajan paikalle. Veneen vesille työntäminen jäi minun tehtäväkseni. Vaari souti varmoin vedoin, ja minä istuin jokiveneen etuteljolla selkä menosuuntaan päin. Katiskapaikka lähestyy sanoi Vaari. Käännyin toisinpäin ja aloin tähystämään tupulia. Tupulia ei näkynyt, aloin jo huolestumaan. Nyt vaarikin huomasi tupulin kadonneen. Oltiin kumpikin ihmeissään. Sitten huomasin valkoisen tupulin liikkuvan veden alla. Se oli kuin ongenkoho jota kala kiskoi veden alla. Osoitin lamaantuneena sormellani tupulia. Vaari joutui komentamaan minua muutaman kerran, ennen kuin tajusin toimia. Veneen pohjalla olevan kepin avulla sain kuitenkin poimittua tupulin narun veneeseen. Yritin nostaa kaikin voimin, mutta katiska oli juuttunut pohjaan. Nostin uudestaan, mutta vene vain kallistui.

Eikö pojalla ole tarpeeksi ruista ranteessa. Sanoi nostoavuksi ennättänyt vaarini. Kahteen mieheen katiska nousi helposti. Katiska oli täynnä isoja ahvenia. Nyt saatiinkin oikea Pietarin kalasaalis sanoi vaari. Änennsävystä paistoi kokeneen kalamiehen ylpeys. Soudettiin vielä toiselle katiskalle, josta saatiin vielä muutama ahven lisää. Rannassa perkasimme suuren saaliimme. Ja Illan päälle, saunan jälkeen syötiin mummon valmistamia kalapottuja.

Koira ottaa uistimeen


Seuraavana päivänä sää muuttui huonommaksi. Katselin ikkunasta loputtomalta tuntuvaa vesisadetta. Lopulta sade kuitenkin lakkasi. Nyt äkkiä kalalle. Menin ulos ja otin navetan seinustalla nojailevan virvelin mukaan, ja suunnistin rantaan. Siiman päässä perukkeen nokassa roikkui isokokoinen venäläis- valmisteinen lusikkauistin, jota en viitsinyt alkaa vaihtamaan.


Kyllä tämä hauelle kelpaa. Ensimmäinen kaislikon reunaan heitetty heitto ei tuottanut tulosta, mutta toisella heitolla nappasi. Hauki kiskoi siimaa syvyyksiin, ja minä yritin kiskoa haukea rannalle. Muutaman pitkältä tuntuneen minuutin jälkeen, hauki alkoi väsymään. Sain vedettyä sen rantaan. Sitten tapahtui jotain odottamatonta, rannassa kiltisti odottanut koira syöksyi veteen. Kala havaitsi vaaran kylkiaistillaan ja ampaisi takaisin veteen. Uistin irtosi kalasta, ja tarttui koiraan. Nyt siiman päässä raivosi koira. Yritin irrottaa uistimen koukkuja koiran jalasta, mutta ne eivät irronneet millään. Pysy siinä huusin koiralle, en ollut varma ymmärsikö se. Mutta siihen se jäi istumaan.

Juoksin jokitörmän päällä sijaitsevalle navetalle. Navetassa ei ollut lehmien lisäksi muita. Navetan yhteyteen rakennetusta varasto- rakennuksesta kuului vasaran pauketta. Juoksin sinne. Nyt äkkiä isä, koira otti uistimeen. Isä lopetti vasaroinnin, nappasi pöydällä lojuvat sivuleikkurit mukaansa,ja syöksyi ulos pihamaalle. Minä seurasin perässä. Rannalle päästyäni näin koiran makaamassa kiltisti paikollaan, ja isäni irrottamassa uistinta. Uistin irtosi onneksi nopeasti. Muutaman päivän päästä tapahtuneesta olin taas kalalla. Koira jäi suosiolla kotiin, se osoitti mieltään menemällä koppiinsa aina kun yritin houkutella sitä mukaani.

-Harjus-Antero