Harjus-Anteron uutta tekstiä luettavaksi.
Intiaanikesä
Aurinko paistoi, se
lämmitti. Vaikka elettiin jo syksyä. Olisi ollut mukava mennä
uimaan, pulahtaa viileään veteen, irtautua hetkeksi intiaanikesän
tukalasta ilmapiiristä. Sen aika ei ollut vielä. Sillä nyt täytyi
jo kiirehtiä ehtiäkseni vaarin mukaan katiskoja kokemaan.
Edellisenä päivänä katiskat olivat olleet tyhjät. Vaari laittoi
huonon tuurimme toisten kalastajien syyksi. Minä epäilin mieluummin
vain huonoa tuuria, epärehellisten kalamiesten sijaan. Rantaan
saavuttuamme, ihailimme hetken aikaa jokivarren houkuttelevan
kauniilta näyttäviä maisemia.
Vaari nousi ketterästi
veneeseen, ja asettui soutajan paikalle. Veneen vesille työntäminen
jäi minun tehtäväkseni. Vaari souti varmoin vedoin, ja minä
istuin jokiveneen etuteljolla selkä menosuuntaan päin.
Katiskapaikka lähestyy sanoi Vaari. Käännyin toisinpäin ja aloin
tähystämään tupulia. Tupulia ei näkynyt, aloin jo huolestumaan.
Nyt vaarikin huomasi tupulin kadonneen. Oltiin kumpikin ihmeissään.
Sitten huomasin valkoisen tupulin liikkuvan veden alla. Se oli kuin
ongenkoho jota kala kiskoi veden alla. Osoitin lamaantuneena
sormellani tupulia. Vaari joutui komentamaan minua muutaman kerran,
ennen kuin tajusin toimia. Veneen pohjalla olevan kepin avulla sain
kuitenkin poimittua tupulin narun veneeseen. Yritin nostaa kaikin
voimin, mutta katiska oli juuttunut pohjaan. Nostin uudestaan, mutta
vene vain kallistui.
Eikö pojalla ole
tarpeeksi ruista ranteessa. Sanoi nostoavuksi ennättänyt vaarini.
Kahteen mieheen katiska nousi helposti. Katiska oli täynnä isoja
ahvenia. Nyt saatiinkin oikea Pietarin kalasaalis sanoi vaari.
Änennsävystä paistoi kokeneen kalamiehen ylpeys. Soudettiin vielä
toiselle katiskalle, josta saatiin vielä muutama ahven lisää.
Rannassa perkasimme suuren saaliimme. Ja Illan päälle, saunan
jälkeen syötiin mummon valmistamia kalapottuja.
Koira ottaa uistimeen
Seuraavana päivänä sää
muuttui huonommaksi. Katselin ikkunasta loputtomalta tuntuvaa
vesisadetta. Lopulta sade kuitenkin lakkasi. Nyt äkkiä kalalle.
Menin ulos ja otin navetan seinustalla nojailevan virvelin mukaan, ja
suunnistin rantaan. Siiman päässä perukkeen nokassa roikkui
isokokoinen venäläis- valmisteinen lusikkauistin, jota en viitsinyt
alkaa vaihtamaan.
Kyllä tämä hauelle
kelpaa. Ensimmäinen kaislikon reunaan heitetty heitto ei tuottanut
tulosta, mutta toisella heitolla nappasi. Hauki kiskoi siimaa
syvyyksiin, ja minä yritin kiskoa haukea rannalle. Muutaman pitkältä
tuntuneen minuutin jälkeen, hauki alkoi väsymään. Sain vedettyä
sen rantaan. Sitten tapahtui jotain odottamatonta, rannassa kiltisti
odottanut koira syöksyi veteen. Kala havaitsi vaaran kylkiaistillaan
ja ampaisi takaisin veteen. Uistin irtosi kalasta, ja tarttui
koiraan. Nyt siiman päässä raivosi koira. Yritin irrottaa uistimen
koukkuja koiran jalasta, mutta ne eivät irronneet millään. Pysy
siinä huusin koiralle, en ollut varma ymmärsikö se. Mutta siihen
se jäi istumaan.
Juoksin jokitörmän
päällä sijaitsevalle navetalle. Navetassa ei ollut lehmien lisäksi
muita. Navetan yhteyteen rakennetusta varasto- rakennuksesta kuului
vasaran pauketta. Juoksin sinne. Nyt äkkiä isä, koira otti
uistimeen. Isä lopetti vasaroinnin, nappasi pöydällä lojuvat
sivuleikkurit mukaansa,ja syöksyi ulos pihamaalle. Minä seurasin
perässä. Rannalle päästyäni näin koiran makaamassa kiltisti
paikollaan, ja isäni irrottamassa uistinta. Uistin irtosi onneksi
nopeasti. Muutaman päivän päästä tapahtuneesta olin taas
kalalla. Koira jäi suosiolla kotiin, se osoitti mieltään menemällä
koppiinsa aina kun yritin houkutella sitä mukaani.
-Harjus-Antero