Translate

tiistai 13. tammikuuta 2015

Kilpailun satoa

Kalastusaiheiseen kilpailuun on tähän mennessä osallistunut kaksi blogin seuraajaa ja ajattelin julkaista heidän kommenttinsa, että muutkin uskaltautuisivat osallistumaan tähän kivaan kilpailuun!

Ennen kilpailuun lähetettyjä kommentteja haluaisin muistuttaa itse kisasta:



Kolme ensimmäistä , jotka arvotaan saavat yhden uistimen lisäksi Nils Master -tarran. 
Arvonta videoidaan ja julkistetaan Youtube -kanavallani, sekä täällä blogissa. 
Elikkä kaikkien osallistujen kesken arvotaan kuvassa näkyvät palkinnot. 7 henkilöä voi voittaa uistimen ja kolme niistä saa vielä hienon tarran uistimen lisäksi.

"13metrinenhauki blogi ja Harjus-Antero pistivät kimpassa kisan pystyyn! Jaa ihmeessä tätä facebookissa tai vinkkaa kaverillesi kilpailusta mailitse tms. 

Kerro meille: Oudoin asia/esine, mihin olet törmännyt kalastusharrastuksen parissa?
Tai sitten joku oikein mieleenpainunut huippu reissu, jos muuta ei tule mieleen.


Kuvaile lyhesti tapahtumaa. Voit liittää mukaan kuvan.
Kuva ei ole kuitenkaan pakollinen."

Kilpailuaika 11.12.2014-11.3.2015 
Palkinnot näkyy videolla ja tämän tekstin alla. 7 onnekasta osallistujaa saa palkinnon, kun on osallistunut tekstillä kilpailuun.
Laita mailitse teksti(kuvan kera) ja yhteystietosi osoitteeseen:
13metrinenhauki(ät)gmail.com ( ät = @  ,vain spammirobottien takia laitettu osoite näin )

Kilpailuun voi osallistua myös youtuben kautta: https://www.youtube.com/watch?v=jEknqwlckgY
Tuohon Youtube -videoonki voi kommentoida kirjoituksellaan, jos haluaa sitä kautta osallistua tai laittamalla mulle sitä kautta privaviestiä.  Sitten voin ottaa youtuben kautta yhteyttä voittajaan, jos joku sieltä osallistunut voittaa.


JA NE TÄHÄN ASTI KILPAILUUN/ARVONTAAN LÄHETETYT KIRJOITUKSET:

TeamWapala: " Ite olin kerran merellä vetoistelemassa ja olin pistänyt rapalan jonkun syvännevaapun kiinni sitten emme huomanneet veden korkeuden madaltuvan ja sain saaliinksi komian kynnysmaton! Mistäköhän moinen on merelle tullut? "

Postimies16: Oli vuoden 2013 kesä jolloin opiskelin vielä ravintolakokiksi ja olin työharjoittelussa erässä kahvilassa täällä Raaseporissa.Sunnuntai iltapäivä.. Aurinko paistaa, pilvetön taivas.. Olen aina ollut Hauenkalastaja ja sitä mentiin harrastamaan nyttenkin.. MP reissu siitä tuli, vai tuliko? Jos haluat todella tietää jatkat lukemista.Saavuin uljaalla ratsullani (skootterillani) rantaan ja kaivoin taskustani Marlboron punaisen ja aloin miettimään sotasuunnitelmaa näitä vesiemme viherlohia vastaan samalla sitä mallua poltellen.Hetken kuluttua kamat ovat valmiina ja voin aloittaa kalastuksen.. Pari heittoa minnarilla kaislikkoon "kurkun" toivossa muttei nappaa. 15 minuutin päästä saavun toiselle rannalle joka on tätä toista rantaa ihan vastapäätä. Jossa tämä kahvilan omistaja tykkää uida aina työpäivien jälkeen. Heitän rannalta suoraan ulospäin minnarilla, pari kampea... NYT ON KIINNI!! Vai onko? Tämä kalani ei potki yhtään ja kunnes saan vieheeni hiekkarannalle.. Paljastuu tämä kalani naisten kultaiseksi rannekelloksi!Maanantaina töihin saapuessani näytän kelloa kahvilan omistajalle ja toteaa, että tämä on hänen kellonsa ja kertoi että hän oli käynyt uimassa kyseisellä rannalla perjantaina ja kello oli hänellä uimisen ohella tippunut eikä hän sitä löytänyt tumman veden takia.Hän antoi minulle työsuhteen päätyttyä kolme lounaslippua kahvilaansa joista yhden annoin eräälle vanhalle miehelle joka oli aina kahvilan ikkunalla katsomassa touhua ja tein kuulemma hänet erittäin kiitolliseksi!"



lauantai 3. tammikuuta 2015

TJR-VAAPPU

Tuli haastateltua mailitse TJR-Vaappujen nikkaroitsijaa ja mikäpäs sen mukavempaa aloittaa  blogini vuosi 2015 kuin haastattelulla vaapuntekijästä.
Haastattelu tuli tehtyä jo viime vuoden loppupuolella,  kiitoksia Timolle haastattelusta!


Kuvassa  kuhavaappu, 120mm


TJR-VAAPPU

TIMO REVONKORPI (S.1982)
ASUINPAIKKA:VIITASAARI
KALASTAN POHJOIS-KEITELEELLÄ, KESKI-SUOMESSA.
JOS JOKU HALUAA OTTAA YHTEYTTÄ : timba-r@luukku.com
KOTISIVUT: http://www.tjrvaappu.suntuubi.com/


" Lapsena jo innostuin kalastuksesta ja paljon tuli oltua papan kanssa kalastelemassa.
Ikää kun kertyi , niin rupesi haukien/ahventen heittely kyllästytämään.
Haukea syötiin  paljon ja kyseinen kalalaji ei enää maistunut ruokapöydässä.
Siitä alkoi pitkä vuosien kestänyt tauko kalastuksessa. "

Kalastusinnostus iskee uudestaan

" Uudelleen kalastusinnostus iski jonkunverran alta kolmekymppisenä " Kenraali Pancho ja Pojat" - tv-sarjan ekan tuotanto-kauden aikaan.
Ohjelmaa katsellessa tuli mieleen, että missähän ne omat kalastusvälineet on ja ovatko vielä toimivia.

Siimat tuli vaihdettua ja joitakin kertoja haukia tuli käytyä jallittamassa. "


65mm porraslappu. voimakas potkuinen ja virtausta kestävä. 

Ja innostus sen kun vain yltyi ja yltyi

" Ilmeni , että kaveripiirissä oli yksi henkilö , joka oli harrastanut vetouistelua aktiivisesti 90-luvulla.
Kaverin kanssa päätettiin lähteä hänen vanhoille kalapaikoille kokeilemaan taimenta vetouistelemalla ja heti ekalla reissulla taimen iski siiman päähän!

Se oli sellainen tapaus,  että homma alko lähtee vähän lapasesta.
Kun huomasi , että koti-järvestä nousee muutakin kun limatuubia.
Lähti perheen toinen auto myyntiin ja parin viikon päästä oma vene tuli pihaan.
Veto-uistelusta löytyi se mieluisin kalastusmuoto. Harvoin tulee enää heittokalastusta harrastettua. "


Timo ja keitele-järven taimen.  Alhaalla kuvassa  eri värisiä taimenvaappuja (100mm).






Vaapunteko alkoi kiinnostamaan


" Vähän ajan päästä alkoi vaapunteko kiinnostamaan , kun olin ensin omistanut kaikkia tunnetuimpia kotimaisia vaappuja ja jonkunverran tuntemattomampia.
Vaaput ja uinnit tulikin tarkkaan tutkittua ja oppia otettua. Sittemmin tullut melkein kaikki myytyä pois omavalmisteiden tieltä.
Vaapunteko innostus alkoi puhtaasti kiinnostuksesta vaappuihin , toisin kuin monella se on alkanut vetouistelukilpailuiden "sivutuotteena".

Itse en ole vielä kisannut kilpailuakaan , mutta se päivä varmaan koittaa lähiaikoina.
Joitain vaappujani on ollut muutamilla kilpauistelijoilla jo käytössä ja hyvä palaute on innostanut kehittelyssä omien kokemusten lisäksi.

Tällä hetkellä syntyy kuutta omaa mallia.
Olen nykyään kalastanut oikeastaan pelkillä omatekoisilla. Muutamia kaupan "räminä" vaappuja löytyy vielä pakista.
Vaapuillani saatuja isoimpia kaloja ovat, kuha 4,6kg, hauki +5kg, taimen 2,8kg.
Ei mitään hirmuja, mutta saalismäärät ovat olleet mukavia. Määrällisesti kaksi ennätyskesää takana. "


Kaksi kuha/hauki KL120 vaappua


" Kuhavaaput valmistan omaan sorvattuun apassiaihioon, sorvaajana Kari Pakarinen.
Taimenvaaput valmistan perinteiseen tapaan käsin balsasta.
Lakkakerroksia kertyy 10-15kpl.
Pohjalakkana käytän propionaattia ja pintalakkaukseen Cab hard:ia.
Luotan yksinkertaisiin perusväreihin eri uintivariaatioilla. "


Jos joitakin esikuvia hakee,  niin ehkä HK-varma ja Lappia. Ne ovat olleet aikaisemmin suosikkivaappuja.


"Vaappuja tullut nyt valmistettua noin 4 vuotta,  Eli ei kovin kauaa, mutta homma on ollut hyvin aktiivista. Niimpä valmistuneita vaappuja on liki tuhat, ehkä jopa yli.
Mitään erityisen hankalaa valmistusvaihetta en osaa mainita, mutta mieleen tulee se, että kaupasta saatavat balsarimat ovat yleensä laadultaan epätasaisia.
Se jonkunverran hankaloittaa taimenvaappujen valmistusta."




















Kaksi versiota kuha/hauki S120 vaapusta:  isommalla(28) ja pienemmällä uintilevyllä (25). 
Pienempi levyisessä myös runkoa hieman kavennettu. 


Ja tähän loppuun pajasta ja taimenvaapun valmistusvaiheista kuvaa, sekä valmiista vaapuista.