Translate

maanantai 4. helmikuuta 2013

Toukat ja "Iso kolmonen"

Julkaistu vanhassa blogissa lauantai, 15. joulukuu 2012


En ole koskaan vielä itse kasvattanut toukkia pilkintään varten, vaan aina ostanut sopivan määrän toukkia omaan käyttöön.
Yleensä kerta ostos on se 3kpl pieniä purkkeja punaisia kärpäsentoukkia. Joskus olen kokeillut valkoisia toukkia ja todennut ne yhtä toimiviksi kuin punaisetkin toukat.  En ole ainakaan itse huomannut , että toukkien väreillä olisi juurikaan suurta merkitystä. 

Kerran kokeilin jauhomatoa pilkinnässä ja totesin paikallisen järven asukkien olevan todella nirsoja. En saanut kalan kalaa ja kun laitoin kärpäsentoukkia , niin heti nappasi. Syötillä ainakin on merkitystä, jos ei niin värillä. Toisaalta hyvä kalastaja saa kalan iskemään ilman syöttiäkin käyttämällä värikoukkuja. 

Uusin tuttavuus on ollut tänä talvena "Iso kolmonen". Hong Kong:issa kävin ja otin sellaisen purkin toukkakaapista poiketen perinteisestä kolmen pienenpurkin satsista. Halusin kokeilla tätä purkkikokoa ja yllätyin positiivisesti toukkien määrästä. Ei mennyt todellakaan rahat hukkaan ja sopivan tuoreita veijareita purkissa.  Hintakin on kohdillaan, 2.50e. Taidan ostaa jatkossakin tätä isoa kolmosta, koska tykkään kantaa mukanani mielummin yhtä purkkia sisältäen kunnon toukkavaraston.
Isosta kolmosesta ei ainakaan heti lopu toukat isommalla syönnilläkään.
Toukkapurkkeja olen aina tykännyt säästellä ja hyödyntää niitä omiin juttuihin. Niistä olen saanut sopivia purkkeja esim. koukuille, morreille ja  pikkuruuveille.






















Kävin katsomassa Easy Fishing Ky:n kotisvuilta(http://www.easyfishing.net/elavat_syotit.html#karpasen_toukat ) kuinka paljon toukkarasioissa on toukkia ja "Iso kolmonen" sisältää noin 220 kärpäsentoukkaa, kun taas pienessä purkissa toukkia on noin 60-70 kappaletta.  Alhaalla ottamani kuva tästä isommasta toukkarasiasta. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti