Translate

perjantai 3. tammikuuta 2014

Habanero vaaput, Harry Vinni

Mailitse laitoin Vinnille kysymyksiä ja hän laittoi minulle kirjoituksena vastaukset takaisin.
Tuumasin, että laitan jutun Vinnin kirjoittamalla tyylillä. Miksipä hyvää tekstiä menisi muokkaamaan ihan suotta =)


Habanero vaaput,  Harry Vinni

Aivan pienestä pojasta alkaen on kalat olleet kiinnostuksen kohteena, ja alati mielessä kuinka sellaisen saisi pyydystettyä. Aivan pienenä onkien, ja myös pilkkien isän kanssa, ja hieman kun varttui, niin virvelillä heitellen Abun klassisia droppeneita, ja tobyja. Kuinka usein tulikaan  Helsingissä Shröderillä käytyä hypistelemässä kiehtovia vieheitä. Näiltä ajoilta varmasti syntyi kiinnostus myös vaappuihin, niiden ominaisuuksiin,  ja siihen miten ne tehdään.


















Kuvassa Haba 70 , pumukupari

90-luvun alkupuolella alkoi kuulua puheita, että Kymijoelta saa taas lohikalaa, ja että vedetkin on nyt puhtaampia. Sinne minäkin aloin suuntaamaan kalaretkeni, ja kalaahan tuli aivan hyvin, lähinnä putkiperhoilla, mutta myös vaappuja käyttäen. Kun vaappua tarjotaan painon kanssa heittäen, niin menetyksiä tapahtuu, ja kuinka ollakaan, niin tietenkin se ottavin viehe jää pohjaan.

Kymellä vaapussa havaittiin hyväksi voimakas liike, ja pohjia pitkin tarjoiltuna. Nyt soutaen harjoitettu kalastus oli astunut kuvaan mukaan. Nämä kriteerit mielessä päädyin pisaran malliseen muotoon, ja ensimmäinen mallini oli siinä: Habanero 70, jonka ominaispituus on 70mm, ja liike hyvin voimakas, kera eloisan hakuliikkeen. Ensimmäisissä kokeiluissa nokkalappu oli aika ylhäällä, ja kalaa kyllä tuli, mutta ajan myötä se on asettunut alemmaksi, mahdollistaen enemmän säätöä. Painotuskin on nykyisin erilainen, käytän kaksoispainotusta, siis vatsapuolella paino, ja selkäpuolella vastapaino, näin saa hyvän liikkeen vaappuun.














Kuvassa Haba 60 , kultaruskea. 


Myöhemmin tein samasta mallista pienemmän version, ja Habanero 60, syntyi näin. Nämä ovat kaksi ensimmäistä malliani. Myöhemmin tein lähinnä soutu-uistelua varten mallit kourulappuiset Habanero 110, 130 (syvännelapulla, haukimalli), 90, ja 75-mallit, jotka on tarkoitettu erityisesti kuhan, ja taimenen kalastukseen. Nämä mallit on syntyneet Kemijoen rannoilla, kun muutimme Keminmaahan noin 12 vuotta sitten.

















Kuvassa Haba 90 , sinihopea



Vielä on Habanero 50 (sammakko) , ja pikkumalli lohelle, Habanero 45. Seuraavaksi syntyy 190mm pitkä ison hauen malli kilpauistelua varten.















Kuvassa Haba 50 , keltamustikka

Alhaalla kuvassa Haba 45 , kultakala

















Kun tutustuin yli 10 vuotta sitten kirjailija Ilkka Jukaraiseen alkoi vaappu olemaan minulle muutakin kuin kalastusväline. Olemme Ilkan kanssa kehitelleen vaappujen, lähinnä pätäkkämallisten vaappujen kylkiin mitä mielikuvituksellisempia värejä, ja ideoita. Nyt ei ole ollut mitään rajoituksia, tai esteitä toteuttaa melkein mitä vain vaappujen myötä. Suhtaudun näitä tehdessäni vaapun pintaan, kuin valkoiseen taulunpohjaan, vain muoto on erilainen. Nykyisin on olemassa keräilijöitä, jotka ovat rakentaneet hienoja kokoelmia värikkäistä vaapuista, ja ne ovat mielenkiintoista katseltavaa vitriineissä.

















Kuvassa Haba pätäkkä , kirsikkapuu


Osa pätäköistä on kantaa-ottavia, osa huumorilla kehiteltyjä, ja osa on tehty aivan taiteellisin perustein. Teen myös kalahoukuttimia (Fish decoy), jotka ovat pohjois-amerikassa hyvin suosittuja keräilijöiden keskuudessa. 

Alhaalla kuvassa Kilpakosija !






























Kuvassa komea decoy taimen

Tulevaisuudessa koetan kehitellä aina uutta, ja ajattelenkin, ettei yksi ihmisen ikä oikein edes riitä vaapun kaikkien salojen havaitsemiseen. Wanhat wehkeet ja wieheet ry on seura, joka tutkii vanhaa, ja uutta kalastusväline perintöä, ja toimin sen piirissä aktiivisesti. Moni hieno vaapuntekijä on tullut tutummaksi, ja seuran järjestämien huutokauppojen kautta on ollut jo vuosia mahdollista hankkia erikoisia, ja vanhojakin vieheitä. Tulevaisuudessa teen opastettuja retkiä asiakkaiden kanssa Muoniossa, Kemijoella, ja muuallakin erikoistuen jokisoutukalastukseen. Suosittelen tekemään omintakeisia, ja rohkeita kokeiluja vaappuja tehdessä, vain näin voi syntyä jotakin uutta, ja mielenkiintoista.


Yhteystiedot:


Lopuksi pari venekuvaa ja niiden jälkeen kuva Vinnistä ahvenen(1,89kg) kera.





























1 kommentti: