Translate

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Nirha

En tiedä mitenkä pitäisi sanoa seuraavan uistimen kalastuksesta, että onko se nirhaamista vai pintakalastelua....parempi olla miettimättä sitä sen enempää . Tekstini on tullut omasta päästä muuten,vaikka joitakin lainauksia löytyy ja ne olen maininnut tekstissä.
 Nirha on vanha keksintö/uistin. En oikein tiedä tarkkaa tietoa, että kuinka vanha keksintö se itseasiassa onkaan. Jotkut sanovat sitä vanhemmaksi keksinnöksi kuin vaappu.

Virtavesiin Nirha on oivallinen ja koskilla käytetty muinoin paljonkin.
Nirha jäljittelee vahingoittunutta pikkukalaa ja sellainen kalahan ui hassusti veden pinnalla.
Itse uistimessahan ei ole ollenkaan uintilappua ja  uinti siihen tulee kalastajalta.

Luulisin, että nuoremmille kalastajille siinä poppereiden etsinnässä on voinut pistää silmään marketissa  tai kalastuserikoisliikkeessä eri valmistajan/valmistajien nirha mallit. Valitettavasti kalastuskansalle ei ole tarjolla montaa vaihtoehtoa kauppojen hyllyillä/verkkokaupoissa tällä hetkellä: Nils Master, Rapala ja LGH taitavat olla helpoiten saatavilla pakkiin.
Muiden tekijöiden nirha tuotoksia voi saada käsiin kalastusfoorumeilta tai Googlettamalla.

Ulkomailla enemmänkin ostetaan pintavieheitä ja kaikenmoisia härpäkkeitä, mutta  täällä suomessa on myös onneksi nousussa pintauistimen käyttö ja ostaminen. Matalat järvet ja kosket ovat hyviä kalastuskohteita nirhoille.

 Nirhaa ennen paljonkin soudeltiin, mutta nykyään sen käyttö on painottunut juurikin heittämiseen. Uistimen ulkonäkökin on muuttunut vuosien saatossa, nykyään runko muistuttaa enemmän kynän muotoa. Nykyiset versiot nirhasta muistuttavat enemmän aitoa kalaa ja jotkut jopa tekevät kalannahasta päällystyksen uistimeensa. Hienoa, että muutamat suomalaiset valmistajat tuovat vaihtelua muiden uistimien rinnalle tällä nirhalla ja  parasta sekin, että jotkut vaapunveistäjät kotona tekevät/kokeilevat tätä haastellista uistinta oman pakin täytteeksi tai muidenkin kalastajien iloksi.

Jotkut ovat viritelleet rikkoutuneista pintavaapuista (Rapalaa ovat monet uittaneet ilman leukalappua)hieman nirhan kaltaisia uistimia.
Luulisin , että on haastava saada samanlaista painotusta tai uintia aikaiseksi kuin mitä valmistetuissa nirhoissa on.

Suora lainaus sivulta :
http://portal.hamk.fi/portal/page/portal/HAMK/tapahtumakalenteri/evo150v/oheistuotteet

Nirha on miltei sukupuuttoon kuollut koski- ja virtauistin. Nirhassa ei ole varsinaista uintia ohjaavaa uintilistaa. Yleensä nirha on pinnalla kelluva. Uistin jäljittelee pinnalla puolipökerryksissä kelluvaa kalaa. Usein nirha päällystetään kalannahalla tai maalataan hyvin kalan näköiseksi."

Ja toinen lainaus Vuolenkosken nirhasta Finna -sivustolta:
https://www.finna.fi/Record/metsastysmuseo.M011-111077

"

Kelluva, pikkukalaa jäljittelevä uistin, Vuolenkosken nirha. Hoikka, poikkileikkaukseltaan lähes kolmiomainen runko, selkä lähes suora, vatsapuoli kaareva. Vatsapuolella kaksi kolmihaarakoukkua, toinen hieman keskikohdan etupuolella, toinen noin sentin päässä perästä. Siimankiinnityslenkki "pään" alapuolella. Selkä mustaksi maalattu, muuten hopeanväriseksi maalattu. "


Koko

Nirhan koko on ollut yleisesti sellaista n.10 cm luokkaa tai hieman pienempiä. Jotkut viskelevät jopa 12-13cm kokoistakin nirhaa ja saavat saalista hyvinkin. Kohdekalakin varmasti vaikuttaa tähän kokoon ja kalan koko, että minkäkokoiseen uistimeen napsauttaa kiinni.  Toisaalta luulisin uinnin olevan tärkeämpi kuin koon, mutta ainahan kannattaa kokeilla ensin kalastaa pienemmällä ja sitten vaihtaa isompaan malliin. Jokaiselle löytyy varmasti se oma mieluisin väri ja kokoinen malli omalla vesistölle.

Uittaminen

Nirhan uittamisesta en itse alkanut selittämään, vaan lainaan muutamalta valmistajalta löytyvää tekstiä kotisivuilta. Teksteistä selviää kalastuksen ja uistimen tyyli:

Nils Master Nirha

"Nirha on tarkoitettu taimenen kalastukseen kovaan koskeen. Nirha heitetään oletetun kalan olinsijan yläpuolelle. Vavalla nykimällä luodaan Nirhalle houkutteleva uintiliike, joka imitoi virran viemäksi joutunutta pikkukalaa."

Tuo Nilsun malli painaa 7 grammaa ja pituutta sillä on 8 cm.












Suomen Uistimen LGH-nirhasta teksti otettu täältä: 










"Nirha on virtavesien pintaviehe, joka ei sukella vaan tekee piirron veden pintakalvoon. Nykyisin suosituin tapa on nirhan heittokalastus. Heitto tehdään ylä- tai poikkivirtaan ja kelataan takaisin lyhyin pysäyksin ja välillä vavalla pieniä nykäyksiä tehden. Näin jäljitellään ruokailevaa tai vahingoittunutta pikkukalaa. Taimenen tärppi Nirhaan on kalastusta parhaimmillaan. "

LGH-nirhalla on pituutta 10cm.


Rapala Jointed Nirha 








Rapala Jointed Nirha -vaappu on maailman ensimmäinen jatkonirha. Tämä perinteisestä suomalaisesta kiinteärunkoisesta nirhasta edelleen kehitetty version on todellinen ottikone taimenen koskikalastukseen. 

Balsarunkoisena Jointed Nirha on erittäin herkkäliikkeinen, joten sen kulkiessa veden pinnassa virran pyörteet antavat sille oman liikkeensä kalastajan uiton lisäksi. Olosuhteista ja kalan aktiivisuustasosta riippuen uitetaan aivan hitaasti, aggressiivisesti vettä pärskyttäen tai siltä väliltä.

Rapala Jointed Nirha -vaappua tehtiin kertaluontoinen Limited Edition –valmistuserä Suomeen vuonna 2010. Värejä oli saatavissa kolme erilaista: BGL (Black Glitter, musta hileväri) , GFR (Gold Fluoricent Red, ”ambulanssi”) ja PW (Pearl White, ”helmiäisvalkoinen”). "

Jointed Nirha (pintavaappu)
PituusPainoUintisyvyys (heitto/uistelu)
9 cm7 gveden pinta

















VuoksiNirha

Tekstin lähde: 
http://www.vuoksivieheet.net/fi/nirha/nirha.html

" Tehokas perinteinen käsialaviehe virtaaviin vesiin.  "













Kuvan lähde:  http://www.vuoksivieheet.net/fi/nirha/nirha1.jpg

VuoksiNirhan kotivirralla nirhakalastus on jatkunut kuuluisasta Miikin kalan nahalla päällystetystä nirhasta näihin päiviin asti. Huonolla syönnilläkään lohet eivät voi vastustaa nirhaa. Nirhalla kalastus ei ole mitään salatiedettä vaikka kalamiehen perusluonteesta johtuen saamamiehet haluavat niin kertoa. Lohen noustessa nirhaan tapahtuu usein ohi-iskuja, nirhan seuraamista pinnassa ja komeita hyppyjä. Kolme- neljä kymmenestä iskusta johtaa kalan tarttumiseen, mutta tavoittelut ovat elämyksiä  kalastuksen parissa parhaimmillaan. 

VuoksiNirhan ominaisuuksista tärkeimpiä ovat  oikea painotus ja solakka muoto, nirhan pitää uida syvällä pintakalvossa. Painotus saadaan aikaan oikean puulajin käytöllä rungossa, muuten nirhan uinti kärsii. Uinnin täytyy tapahtua pärskyttämättä vettä.
VuoksiNirha täyttää nämä tärkeät vaatimukset.VuoksiNirhan etuosan muoto yhdistettynä nokkalenkin oikeaan sijoitukseen saa vieheen tekemän houkuttelevia kaarroksia puolelta toiselle. Nirhaa uitetaan noin metrin mittaisin, pintakalvoa piirtävin vedoin.    

Väreistä parhaat ovat pitkän kokemuksen mukaan muikku ja salakka. Hämärään ja pilvisiin keleihin kannattaa kokeilla mustalilahelmiäistä kontrastin lisääjänä, porkkanamaha on sade- ilmojen luotto peli ja punamaha ärsyttää kalan iskuun. 

VuoksiNirhan pituudet 80 mm ja 100 mm. "

"Nirha sidotaan aina vapaaseen siimalenkkiin ilman lukkoja ja perukkeita"



















Kuvan lähde:  http://www.vuoksivieheet.net/fi/nirha/nirhakiinnitysiso.jpg




Loppuun vielä laitan yhden linkin, jota suosittelen käydä kurkistamassa.
Solarfall tekee uskomattoman hienoja ja aidon näköisiä uistimia,.
Sivut ovat englanninkielellä, mutta linkistä avautuu tekijän blogisivu ja hänen tekemä nirha ja saaliina hauki/hauet.
http://solarfallbaits.blogspot.fi/2012/09/nirha-slaying.html











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti