Translate

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Niemistö -vaaput , Lenny

Niemistö -vaappujen tekijällä lastua lentää pajalla ja suunnitelmia riittää tulevalle vuodelle. Annetaan tekijän itse kertoa kuulumisia yms.:

Lenny
Vuodelle 2015

Kun kehittelin Jenny -vaappua,  minulla oli silloin jo ajatuksena kehitellä jotain hieman isompaa jossain vaiheessa. Aivan ensimmäisenä päätin viedä Jenny -vaapun kehittelyn loppuun saakka,
jotta voisin edes aloittaa toisen mallin suunnittelua.
Nyt Jenny -vaapput ovat saavuttaneet mm. laadussaan oikean suunnan ja näin ollen runkomallin kehitys on valmistunut. Värimaailma elää koko ajan ja siinä puolella pyrin myös kehittymään.

Useamman viikon piirtelin paperille erilaisia vaappumalleja.
Tein värityksiä tusseilla ja puuväreillä. Halusin tehdä jotain
erilaista kuin Jenny -vaappu. Niemistö -vaappujen suunnittelussa minulla on tietyt kriteerit millaisia
vaappujen tulee olla. Syntyi nykyinen prototyyppi: Lenny!

































Lenny ei ole vielä valmis vaappusarja, mutta sen kehitys on kovassa vauhdissa.
Lennyllä on painoa vain 7g ja pituutta n. 10cm.  Balsarunkoinen Lenny -vaappu on suunniteltu järvi
ja jokikalastukseen. Sillä voidaan kalastaa heitellen, että vetouistellen.
Lenny ei sukella järven syvyyksiin vaan ärsyttää kalat peräänsä hieman lähempää pintaa.
Vaappu onkin parhaimmassa iskussa keskikesällä, jolloin hanakasti saalistavat petokalat käyvät melko varmasti sen kimppuun.
Heittokalastuksessa kevyellä kelauksella vaappu tulee rikkoen veden pintaa, mutta säilyttää lieruttelevan uintinsa. Kesän riemuaikaan voit siis saada aivan mahtavia pintatärppejä Lennyn ärsyttäessä mm. hauet matalikolta peräänsä.














































































Ensimmäinen prototyyppi valmistui ja koki ensiuintinsa.
Suunnittelu oli mennyt kohdilleen, mutta en vielä ollut aivan tyytyväinen.
Vaapussa oli liian räväkkä uinti. Vaihdoin toiseen prototyyppiin kapeamman uintilevyn, joka olikin onnistunut valinta. Uinti muuttui oikeaan suuntaan ilman suurempia muutoksia. Keskilenkin paikkaa olin myös hieman muuttanut, mutta nyt se oli liian edessä. Kolmanteen prototyyppiin suunnittelin keskilenkin vielä hieman taaemmaksi ja päätin lopulta ottaa käyttöön 3d-silmät. 3D -silmät yhdistävät Jenny ja Lenny -vaappujen yhtenäisyyttä, vaikka vaaput muuten ovat aivan erilaisia. Neljänteen prototyyppiin tulikin keskilenkin
vakiopaikka, johon olen jo sapluunankin tehnyt tuomaan helpotusta saamaan samanlaisia runkolankoja.
3D -silmät jäivät käyttöön vakiona, joka osaltaan keventää vaapun etupäätä.
Nyt vaapun uinti ja olemus alkaa olemaan sitä mitä alunperin vaapulta hain.


Tällä hetkellä Lenny -vaappuja on valmistunut muutama kappale.
Tämä vuosi tehdään testejä ja kokeita ja josko ensivuonna 2015 saataisiin jotain myynninkin puolelle.
Haluan testailla vaappua rauhassa ja kehitellä sitä tarpeen tullen. Tämä takaa sen, että pystyn ensi
vuonna myymään halukkaille kunnon vaappuja, jotka toimivat niinkuin haluan. Jo nyt prototyypin mallista voin sanoa, että kyllä sillä kalaa tulee. :-) On ollut hienoa saada yhteydenottoja, sekä halukkaita vaapputestaajia. Aktiiviset vaapputestaajat tekevät arvokasta työtä. Kiitos heille!






















Niemistö -vaaput valmistetaan alusta saakka käsityönä. Aihiot vuollaan ja hiotaan käsin.
Tämä on yksi asia, jonka haluan vaapuissani näkyvän - käsityön. Vaaput eivät tule olemaan virheettömiä, mutta jokainen yksityiskohta pyrkii tuomaan elävyyttä vaappuihini. Vaappujen valmistusmäärät eivät tule olemaan satoja vaappuja vuodessa. Niemistö -vaappuja saat vain valmistajalta suoraan!
Virallisella vaappusivullani on nähtävissä myynnissä olevat vaaput. Tällä hetkellä myynnissä on
enään neljä Jenny -vaappua.

Tutustu uusittuun Niemistö -vaaput sivuun osoitteessa: http://www.n-vaappu.net

Kesän mittaan valmistajan kotisivulta on myös nähtävissä mitä kuuluu Lenny -vaapulle. Kevättä rinnassa ja liikkeelle on jo lähdetty kalaankin. Pian alkaa taimen olemaan aktiivinen koskillakin, jolloin ehdottomasti tarjoaisin KVT ja M9 värityksen Jenny -vaappua tummiin vesiin. Täysin vastakkaiset värit kas kummaa kun ovat toimineet hyvinkin. Täysin musta väri voi myös yllättää kevään korvilla yllättävästi. Huhtikuun puoliväli alkaa olemaan otollista aikaa!

Oikein riemukasta kevään alkua ja kesän odotusta kaikille Blogin lukijoille!





















































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti