Translate

maanantai 11. elokuuta 2014

Jigauksesta

















Kuvan lähde: http://www.grosari.fi/shop/logos/ahven_008_1112_7d1.jpg


Meikäläisen ajatuksia jigauksesta

Itse en ole oppinut oikein käyttämään jigejä, koska jostain syystä tulee aina heitettyä lusikkaa, lippaa tai vaappuja. Vetouistelukin on vienyt meikäläisen mennessään, jotenka kumin heiluttaminen on jäänyt muiden kalastusmuotojen varjoihin. Sen takia ei voi oppia jigausta, jos ei pahemmin edes kokeile jigaamista...omistan kyllä sopivan vavan kuitusiiman kera, jolla voisin kumia viskellä...jostain syystä ei vain ole jäänyt tuolle hommalle aikaa tai innostusta.

Olen saanut minijigillä jopa ahvenen(taisi päästä irti ihan vieressä) rannalta käsin viime vuonna...eli kyllä sillä kumilla voisi saada kalaa. Muistan vanhempien mökkijärveltäkin saaneni nuorempana pari hassua ahvenen sinttiä vastaavan kokoisella jigillä ihan monofiilisiima vehkein.

Kalakaverillakin on kaikuluotain ja hänellä intoa jigaukseen, jotenka ei tiedä vaikka sitä lähtisi joku kerta kokeilemaan jigaamista hänen kanssaan.
Jos ei nyt suurta innostusta tule, niin ainakin tulisi kokeiltua jotain uuttakin ja annettua aikaa jigaamiselle...olen tähän asti melkein vain naureskellut jigeille ja tuumannut , että antaa muiden kalastaa niillä. Hienon näköisiä, mutta ei ole vain mitään tullut satunnaisilla testireissuilla viime vuonna syksyllä...kun hitusen vakavemmin kokeilin. Oikeastaan en tiennyt hyviä paikkoja jigaukselle, jotenka tulostakaan ei tullut.

Ja eihän kaikkien tarvitse olla innostuneita jigauksesta, mutta jos tästä kirjoituksesta on jollekkin iloa taikka muuta, niin hyvä näin. Halusin kuitenkin ottaa puheenaiheeksi jigaamisen jollakin tapaa, koska monet kalastajat ovat siitä kiinnostuneita taikka jotkut haluaisivat sitä ehkä kokeilla, mutta eivät tiedä mistä aloittaa...kalastustussetin voi ostaa vaikkapa siiman ja jigien kanssa Hong Kong -verkkokaupasta. Siellä ainakin on hyvä valikoima kalastustavaraa ja arvosteluita asiakkailta, jotenka käyttökokemuksia ainakin löytyy myytävistä tuotteista ja voi kysyä kauppiaalta, jos joku mieltä askarruttaa. Varmasti aloittelijalle sieltä vermeet löytyy. Tekniikkaa voi sitten hieman imeä Youtubesta , mielin määrin kaikenlaisia jigivideoita suomeksi ja ulkomaankielellä. Videomateriaalin lisäksi löytyy lehdistä ja Googlen avulla juttuja internetistä liittyen jigeihin ja jigaukseen.

Jigimaisteri

Jos joku pitää nimetä jigauksen osaajaksi, niin ehdottomasti Kristian Keskitalo. Tottahan toki on niitä muitakin, mutta tuossa on taitaja isolla t:llä.
Kristian on kova mies kalastamaan ja tietoa/taitoa häneltä löytyy. Hyviä vinkkejä löytyy esim. jigaukseen Youtubesta Kristianin videoilta.
Ensimmäisen kerran mies tuli tutuksi minulle suositusta "Kenraali Pancho ja Pojat -pohjoiskalotilla" ohjelmasta ja jälkeenpäin luin kyseisen ohjelman kirjasta lisää Kristianista ja hänen kalastuksistaan.
Kristian Keskitalo on tunnetuimpia nimiä ruotsalaisissa kalastuspiireissä ja nykyään Honkkari Klubin yhteistyökumppani.

Alhaalla yksi esimerkkivideo , kun Kristian saa Ukko Jerkillä hauen:

















Tässä linkki Kristianin Youtube videoille:
https://www.youtube.com/user/KeskitaloKristian/videos

Kuhan täsmäjigausta Kristianin vinkeillä:
https://www.youtube.com/watch?v=bJ4ZYUjokGs


Kuhan täsmäjigaus on kova juttu ja suosittelen etsimään tietoa ja videoita siitä lisää. Täsmäjigauksessa etsitään kaiulla isot kalat ja syötetään kalalle melkein suuhun jigi veneestä käsin. Kuullostaa koukuttavalta ja jopa itsekkin aloin miettimään jigien kokeilua kalakaverini kanssa tuon videon jälkeen.
Kannattaa kuunnella vinkkejä ja katsoa video noin muutenkin, vaikka ei jigaus olisi se ykkösjuttu omassa kalastuksessa. Voihan tuota ideaa ja vinkkejä kokeilla vaikka pilkkien veneestä , pilkintää tuo aika paljon muistuttaa minun silmääni?

Kireitä siimoja ja osumia jigeihin kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti