Translate

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Viimeiset pilkinnät

14.4. 2013 Kangasala, Roine.

Tuli lähdettyä pilkille ja  kihlatun pikkuveli tuli jäälle mukaan kaveriksi. Siinäpä tuli höpöteltyä ja naureskeltua kaikenlaista, menköön osa jutuista vähä väsymyksen piikkiin  ;) Vettä oli alkuvaiheessa jotain 5cm , mutta päivän mittaan sitä pukkas enemmän ja enemmän jäälle. Selällä oli sen verran vettä, että  ei viititty sinne lähteä ollenkaan "uimaan". Luotosaari ja Linnunsaari saivat olla meidän pelipaikkoina. Isoja ahvenia ei tullu, mutta pientä sitäkin enemmän.

20.4.2013 Kangasala, Roine

Vesi oli imeytynyt jään läpi ja jää oli nyt höttöä. Potkaisemalla jään pinnalta lähti roppakaupalla jääpuikkoja. Huvikseen kokeilin vähän matkan päästä laiturilta kairata appiukon tylsällä vanajakairalla. Tylsä kaira upposi kuin veitsi voihin! Silloin se ei voi olla kovin kestävää jäätä :D Tällä kertaa en pilkkinyt, vaan kävin testaamassa ja ihmettelemässä jään laatua. Ihmettelyn jälkeen lähdin juomaan kahvia sisälle ja miettimään lakattavia vaappuja...

Otin kuvia uudella kännykälläni, jonka sain vanhemmilta synttärilahjaksi. Kuvat otettu 14.4. :


" Kuvasta näkee alkuvaiheessa olleen vesimäärän jäällä "



" Meikäläisen tekemällä värikoukulla(pelkkä punainen klöntti) kihlatun pikkuveli nosteli kalaa solkenaan ja välillä kalat oli tarttuneet sieltä sun täältä... "










" Rapalan Jigging Rap oli kova sana ahvenille... "












" Tuplatärppi ja siima kiertynyt kalojen ympäri :D "

















" Pilkkireikä imi vettä sisäänsä jäältä "














" Päivän isoin ahven "












" Hulluja nuo kalamiehet! Molemmat saivat pari kalaa per mieheen, vaikka reiät olivat näin lähekkäin. Kaikkea pitää kokeilla! "



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti