Palstan nimi on: "Puuta, heinää ja kalatarino
Koko Kesä Kalassa -sivusto on keskittynyt vain kesäkalastukseen , jotenka Harjus-Anterolla on jäänyt kirjoitushaluja muistakin hetkistä ja siitä se idea suunnilleen lähti tälle palstalle.
Ensimmäinen teksti " Pakokaasun katkuinen kalatarina ".
Jonkin aikaa sitten suunniteltiin naamakirjan välityksellä kalareissua yhden kaverin kanssa. Kaveri oli kuullut jostain, että kaikki itseään kovina kalamiehinä pitävät tekevät nykyään niin. Toista se oli ennen, kun ei ollut edes matkapuhelimia. Piti ihan kasvotusten tavata ja tehdä sotasuunnitelmat vasta sitten.
Kesken viestien kirjoittamisen huomasin kaipaavani vanhoja hyviä aikoja. Nykyään, kun katsoo linja-autopysäkillä koulukyytiä odottavia lapsia, oikein hämmästyy kun kaikki seisoskelevat vain omissa oloissaan, näpyttelemässä uudenkarheita älypuhelimiaan. Toista se oli ennen, kun linkkua odotellessa painittiin ja tapeltiin ajankuluksi. Nykyäänhän sitä ei uskalla lähteä edes takapihalle ilman gps-laitetta. Tai ainakin vähintään jonkunlainen kamera pitää olla, että voi näpätä aina välillä itsestään uuden kuvan. Jonka voi sitten lähettää kätevästi nettiin. Netissä kaikki hyvät kaverit voivat sitten kommentoida kuvaa. Ja ilmaista tykkäämisensä nostamalla virtuaalipeukalon ylöspäin. Kyllä elämä on niin ihmeellistä nykyään.
Mutta onhan se niinkin, että hyvin etukäteen suunniteltu on jo puoliksi tehty. Olipa sitten kyseessä kalareissu poikien kesken, tai vaikkapa joku hyvin haastellinen remonttihomma. Tai näin olen sen aina luullut menevän. Kaveri lupasi tuoda eväät ja juomat. Oikeastaan kaiken, mitä tarvitsisimme viikon mittaisella reissulla. Minun ei tarvitsisi huolehtia mistään. Pakkasin reppuuni riittävästi vaihtovaatteita, pyyhkeen ja muutaman rasiallisen erilaisia vieheitä. Mietin, ottaisinko jotakin evästä mukaan varmuuden vuoksi. Hylkäsin kuitenkin ajatuksen, ja menin pihalle odottelemaan kaveria.
Kaveri kurvasi pihaan maastokuvioisella Ladalla. Heitin repun takakonttiin ja hyppäsin pelkääjän paikalle. Alkumatka taittui nopeasti. Oltiin melkein puolessavälissä, kun hoksasimme, että olimme kääntyneet väärälle tielle. Päätimme palata vähän matkaa takaisin päin. Pakokaasupilvi vaan pöllähti kun kaveri peruutti Ladan läheiseen ojaan. Ei ollut kuulemma peileistä katsomalla näkynyt mitään. Hyppäsin ulos autosta ja yritin pukata, mutta renkaat löivät vain sutia. Eikä auto suostunut millään nousemaan ojasta. Se oli kuin jäihin vajonnut iso eläin, tai mieltään osoittava sumopainija.
Soitin yhelle Veikalle ja kysyin, että voisiko hän tulla traktorilla vetämään auton ylös ojasta. Veikka lupasi tulla. Kestäisi kuitenkin jonkun aikaa ajella paikan päälle. Me lupasimme pysyä auton lähettyvillä ja odotella. Kysyin kaverilta, että olisiko sillä mitään juomaa mukana, kun janohan tuossa autoa pukatessa tuli. Kaveri kaivoi auton takakontista kaljatölkin. Kysyin, että onko sillä mitään muuta juotavaa mukana. Se meni takaisin takakontille ja kaivoi sieltä ison viinapullon. Sanoin, että tuo kalja sopii tähän tilanteeseen paremmin. Muutamia autoja ajoi ohi. Näytimme niille käsinmerkein, että jatkakaa vain matkaanne. Homma on hallussa.
Alkoi tulla jo pimeää, eikä Veikkaa näkynyt vieläkään. Yritin soittaa sille, mutta puhelut menivät suoraan vastajaan. Ajattelin, että Veikan kännykästä on varmaan akku loppunut. No eihän tässä mitään hätää ole, sanoi kaveri. Ja alkoi viritellä nuotiota tien viereen. Vähän ajan päästä tien vieressä roihusi kunnon tulet. Istuttiin tien varrella nuotiolla ja odoteltiin. Ketään ei näkynyt mistään. Oli niin hiljaista, että kuulin susien ulvovan läheisessä vaarassa. Tai saattoihan se kauhea älämöly kuulua joltain läheiseltä mökiltä, jossa joku kalastusporukka vietti saunailtaa rankan kalastuspäivän jälkeen. Yritin taas soittaa. Mutta vieläkään kukaan ei vastannut. Jätin varmuuden vuoksi viestin vastaajaan. Ei kehdannut enää niin myöhään alkaa muillekkaan soittelemaan.
Aamu alkoi jo sarastamaan, kun kuulin traktorin lähestyvän tietä pitkin. No Veikkahan sieltä saapui. Sidoimme köyden ladan puskuriin kiinni. Ja Veikka nykäisi traktorilla oikein kunnolla. Ladan puskuri irtosi. Auto oli edelleen ojassa. Kaveri kiroili kovasti ja sitoi köyden tällä kertaa auton peräkoukkuun kiinni. Päätimme yrtittää uudestaan. Nyt alkaa tapahtua, sanoin. Auto nousi kylkimyyryä ylös ojasta. Kiittelimme traktorikuskia ja päätimme yhteistuumin palata takaisin kotia. Paluumatkalla aloimme jo suunnitella uutta reissua.
-Harjus-Antero
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti