Vaapuntekijä Lauri Nolte, TNT vaaput.
Haastattelu on tehty sähköpostitse.
Lauri
Nolte 14v ja asuinpaikka pääasiassa Savonlinnassa itä-suomessa,
rannalla saimaan. "Lempikalastuslajia
on vaikea sanoa, mutta erityisesti lohen perhokalastus on löytänyt
paikan läheltä Laurin sydäntä. "
" Ensimmäistä
kertaa fisujahdissa en muista, mutta ensimmäiset muistikuvat
kalastuksesta on ahvenongelta puruvedellä. Innostusta ei
varsinaisesti ole ollut koska olen kalastanut melko varmasti siitä
lähtien kun on vapa näpeissä pysynyt, eli toisinsanoen koko suku
on kalastuksen harrastajia täynnä. "
Milloinka kiinnostus vaappujen tekemiseen heräsi ja voisitko kertoa vaapun nimi historiasta yms?
Vaapun
tekoon innostus tuli vähitellen perhojen sitomisen aloittamisen
jälkeen, viimeinen niitti oli kun kummisetä osti "Vaapuntekijän
opas" nimisen mainion kirjan. Ensimmäinen vaappu syntyi ehkä noin
2,5v sitten. Idea vaappujen myymisestä heräsi kun pakit alkoi
täyttyä omilla vaapuilla joilla myös tuli kalaa, ensimmäinen ja
tätä kirjoittaessani ainut myyntimalli, Ahvenainen syntyi minulle
rakkaaseen lajiin ahvenenuisteluun. Tosiaan olen tuotantovastaava
yhden miehen pajassa nimeltä TNT vaaput, nimellä ei ole juurikaan
tarinaa, se vain on lyhyt ja ytimekäs sekä mieleenpainuva.Vaappuja
nakerran sekä itselleni, että muiden käyttöön, eli myyn sikäli
kun on aikaa tehdä. Mutta taidan itse olla suurin tilaaja :)
Kalastan
tietty suurimmaksi osaksi omanpajan tekeleillä , mutta välillä on
muidenkin erityisesti muiden pienpajojen tekosia.
Esikuvia
vaapunteossa löytyy Balsakala foorumilta ja tietysti kaupan
vaapuistaki on mallia otettu, usein itse sitä tiedostamatta.
Millainen on sinun mielestä onnistunut ja hyvä vaappu?
Onnistunut
ja hyvä vaappu on tietysti sellainen jolla tulee kalaa, sehän se
kalastajan mieltä lämmittää eniten. Ulkonäköön en paneudu sen
enempää, koska se on pitkälle makuasioita , mutta tietysti hyvin
viimeistelty ja kaunis vaappu herättää kalamiehessä luottamuksen.
Viritteletkö uinteja vai annatko vain olla perusuinnin vaapussa?
Vaappuja
virittelen mallista riippuen, jos on kehitteillä uusi malli , niin
yritän löytää erilaisia uinteja mitä sillä runkomallilla on
mahdollista saada aikaan, tuotannossa oleviin malleihin en kummemmin
uintia viritä koska jos joku malli pääsee tuotantoon sen pitää
uida hyvin. Toki uinnin suoristaminen kuuluu uimakoulutukseen aina.
Saaliit
TNT vaapuilla on tähän mennessä olleet ahvenia, säyneitä, haukia,
kirjolohia ja kuhia.
" Suurin
kala minun pajan tekeleellä on tällä hetkellä 6 kg hauki, joka
tosin ei ole minun saama. Kyseinen kala otti 5,5cm pitkään
Ahvenaiseen! "
Tenon reissu jäänyt mieleen
" Hauskoja
kalastusreissuja on todella paljon ja parhaat muistot ovat tulleet
hyvällä porukalla retkellä ollessa. Erityisesti usean viikon
pohjosen reissuilla tapahtuu aina jotain erityisen mieleenpainuvaa
kuten tämän kesän Tenon reissulla karannut lohi (7-8kg) jonka
kanssa painiskelin melko pitkään ja juoksin Tenoa noin 70 metriä
sen perässä, kala vei taiston katkaisemalla siiman terävään
kiveen, mutta ehkä tämä on tähän mennessä mieleenpainuvin
muisto kalastuksesta. "
Mitkä asiat ovat haastavampia vaapun teossa ja mitä vinkkejä
antaisit niille, jotka haluaisivat aloittaa tekemään omia vaappuja?
antaisit niille, jotka haluaisivat aloittaa tekemään omia vaappuja?
Vaapunteossa
mielestäni haasteellisinta on hyvän uinnin löytäminen , mutta kun
kokemusta karttuu niin hyvät uinnit löytyy entistä useampiin
vaappuihin. Vaapunteko ei ole niin vaikeaa kuin monet ehkä luulevat,
joten suosittelen kokeilemaan, mutta varoitan : tähän jää koukkuun!
:D
Terveisiä
lukijoille, olkaa viisaasti vesillä ja jättäkää kaljottelu
mielummin kuivalle maalle, tietty toivon kaikille kireitä siimoja!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti