Nyt pääsemme nauttimaan runoudesta. Tämä runo syntyi, kun Harjus-Antero näki karhun.
Karhuhavainto
Mies seisoo laiturilla
onkivapa kädessään.
Rannalla on hiljaista,
vain linnut luovat tunnelmaa.
Lähestyvän veneen ääni
rantaa kohden voimistuu.
Pieni vene aallokossa
varovasti rantautuu.
Kala pieni
syötin nappaa,
Nopeasti
irtoaa.
Mies ei kehtaa
kiroilla,
voi Ahti antaa
isomman.
Auton ääni
tielle häipyy,
Jättää
taakseen sataman.
Vaaran päältä
järven rantaan
karhu
laskeutuu.
Hetken verran
vielä miettii,
kylmään
veteen pulahtaa.
Vastarannan
kohdatessaan
pysähtyy se
lepäämään.
Hetken päästä
eteenpäin
on valmis
siirtymään.
Onkimieskin
vavan pakkaa,
raskaan repun
selkään nakkaa.
Vielä kerran
katsoo taakseen
metsän reunaan
hiljaiseen
-Harjus-Antero
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti