Translate

tiistai 2. joulukuuta 2014

Nils Master Invincible

Nyt, kun ei pääse jäälle vielä täällä Tampereen seudulla (Kangasala), niin ajattelin kirjoitella lämpimäkseni yhdestä lempiuistimestani: Invincible:stä.

Nils Master Invincible




Ehdottomasti Invincible -vaappumallista pitää kirjoittaa blogissani, koska on se sen verran monet hetket pelastanut reissuillani. Kalaa on melkein aina kyseisellä vaapulla tullut, vaikka joka kerta ei olisi ollutkaan syönti kokoinen saaliskala.
Ensimmäinen minun  omistamani Invincible oli kooltaan 8cm ja väriltään punainen(siinä on hopeisia hileitä), suorastaan mökkijärven hauet vihasivat tai rakastivat sitä vaappua suuresti Lauttajärvellä. Valitettavasti kyseistä vaappua minulta ei enää löydy pakistani, koska joskus ottavat yksilöt jäävät kalojen suihin tai kiinni pohjassa oleviin uppotukkeihin ja omani meni juurikin jälkimmäiseen, eli uppotukkeen  kiinni vetouistelussa ja siima katkesi.


Vaapusta tietoa ja historiaa

 Kankaan veljekset: Kalevi ja Hannu perustivat Finlandia Uistimen vuonna 1963 ja silloin alkoi vaappujen teko. Finlandia Uistimenkin vaaput muistuttivat Rapalan -vaappuja, mikä oli aika tyypillistä tuohon aikaan monella tekijällä, koska Rapalan -vaaput olivat kysyttyjä amerikassa ja monet halusivat "siivun kakusta".  mutta muutaman vuoden kuluttua tapahtui muutos ja. Nils Master -tuotemerkki otettiin käyttöön vuonna 1966 ja Invincible -vaappu oli silloin tuotannossa.
Siitä lähtien kyseinen malli on ollut kalastajien suosiossa ja loppua ei näy, enkä ihmettele!:  Vaapun muoto on uniikki ja värimaailma hyvin laaja, sekä vaapulla voi kalastajaa kalaa kuin kalaa: ahven, kuha, hauki ja taimen, sekä muut punalihaiset tykkäävät Invinciblen uinnista. Isoakin kokoa kannattaa tarjota kuhalle,vaikka luulisi sen houkuttelevan vain haukia iskemään.

Runkomateriaali

Invincibleä tehdään balsa ja apachi -puusta. Kokoluokat: 3, 5 ja 8cm ovat balsasta. Isommat: 12, 15, 18, 20 ja 25 cm rungot tehdään apachi -puusta.

Lähde: http://www.nilsmaster.fi/invincible ja Ottavimmat Vieheet (Juha Jormanainen) -kirja.



Joitakin meikäläisen saaliskuvia kuhista Invincible -vaapulla, alamittaiset kuhat on päästetty kuvauksen jälkeen kasvamaan takaisin!





Pienet hauet ja kuhat ovat tykänneet pureskella Nils Master:in vaappuja ahkerasti Roineella. Toivottavasti ensi vuonna tulisi isompia ;) 
Lempi värit ovat kuvassa näkyvän vaapunvärin lisäksi  legendaarinen papukaija ja sininen. 

Kannattaa katsoa alla oleva video, koska siinä näkyy mitenkä esim. Invincible -vaappu tehdään ja päätyy kauppojen hyllyille. Laita äänet pois, jos et tykkää kuunnella ruotsin kieltä ;)




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti