Translate

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Vaapuntekijä : Jouni Salmi, Huligaani -vaaput

Haastattelu tehty mailitse: 27.02.2013

Jouni on Kalamies.com -sivustolla nimimerkillä Stickan.
















Milloin ja miten kiinnostuit kalastuksesta?

-Pikkupojasta asti minut kiikutettiin merelle ja siinä ympäristössä kalastaminen oli luontevaa ajanvietettä.
Mato-onginnalla se lähti ja jossain vaiheessa perin isoisäni vanhan Abumaticin ja vavan. Kyseinen setti on
minulla edelleen tallessa ja kunniapaikalla. Varmastikin kallein kalastusvälineeni, sillä siitä syntyi vuosikymmeniä jo kestänyt innostus ja välinehamstrailu.



Mistä sait kipinän tekemään omia uistimia?

-Tutustuin Kymijoella Hakalan Justiinaan ja Koskisen Arskaan, sekä Lossin Kariin. He kaikki tekivät
itse vaappuja ja alkuun ostin heiltä niitä. Jossain vaiheessa vietin aikaani Arskan pajalla maalaamassa
omia kokeiluja Kalossien runkoihin.

Yhteystiedot/jälleenmyynti yms.?

-Kalamies.comissa myin jokusen vaapun aikoinaan. Pieni satsi päätyi myös Tyrskytaimeneen. Näistä
on kuitenkin jo vuosia. Vaappuja varmasti vielä joskus ilmestyy kalamies.comiin myyntiin, mutta en uskalla
lupailla että milloin.
















Mieluisin kalastustapa ja kalastuskokemus?

-Tänä päivänä nautin eniten karpinonginnasta, lajin haastavuuden ja leppoisan retkeilyn vuoksi.
Viime keväänä hankittu Hobie-kajakki on antanut myös uutta sykettä mm. jigailuun ja meritaimenen
kalastamiseen, vuosien veneellä ajojen jälkeen. Mieluisinta kalastuskokemusta on vaikea sanoa?
Ehkä faijalleni järkkäämäni karpinongintareissu hänen 60-vuotislahjaksi, jossa faijani sai elämänsä
ensimmäisen +10 kiloisen kalan Suomesta?

Kalastatko vain omanpajan tuotoksilla?

-En sentään. Kyllä siiman jatkeena on muitakin käsintehtyjä vieheitä, kuten Kalosseja, EV. Truttia jne...

Suurin kala omalla vaapulla?

-Enkkaloheni (16,05kg) nappasi "lisenssi-Kalossiin". Omalla rannikkovaapullani sain meritaimenrekordini (74cm) jokunen kevät sitten. Huligaanin lohivaapuilla saatuja talvikoita en punninnut / mittaillut, kun Kymillä niitä uittelin.
















Esikuvia vaapunteossa?

-Ehdottomasti lohivaappupuoleta Kari Lossi ja meritaimenuistinten puolelta Virolaisen Erkki, joka on alansa 
Pelle Peloton kekseliäisyydessään edelleen.

Kuinka kauan olet tehnyt vaappuja?

-Olisikohan niistä ensimmäisistä n. 15-vuotta aikaa?


Haastavin asia uistimien teossa?

-Omalaatuista tyyliä olen halunut itse kehittää. Monet vaaput ja uistimet ovat jo mielestäni
liian lähellä (näöltään / väreiltään) toisia, jo toisten tekemiä. Omalaatuisuus olkoon vastaukseni.


















Erikoisin materiaali, jota olet käyttänyt tai erikoisin vaappu, minkä olet tehnyt?

-Koristehiekka ja lasi, joilla päällystelin Huligaani rannikkovaappuja kokeilumielellä.


Mitä haluaisit sanoa blogin lukijoille?

-Rohkeasti vaan kokeilemaan uusia ideoita ja ajatuksia uistinten valmistuksessa.
Jos homma alkaa tökkimään, niin ruiskut naulaan roikkumaan ja vaikka kalalle mars!
Hienoa harrastusta ei kannata pilata väkisin yrittämisellä.




Huligaanin terveiset?

-Viitisen vuotta viimeisimmästä pulikasta. En ole vieläkään rakentanut pajaa itselleni
tänne Inkooseen. Viime viikolla kuitenkin kaivoin liiteristäni jokusen rannikkovaapun rungon
ensi kevättä ajatellen. Kai ne tarvii jollain keinoin saada valmistettua. Pitänee alkaa suunnittelemaan
oman pajan valmistamista, niin saa puuhastella juuri silloin, kun on into ja inspiraatio kohdillaan.

Elämyksellisiä kalastusreissuja kaikille!

- Stickan 270213 Inkoossa





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti