Translate

torstai 28. helmikuuta 2013

Pekka Kaartinen, Karpe-vaaput

Juttu tehty mailitse tehdyn haastattelun pohjalta:















Kuvassa hauki 93 cm ja 4,5 kg, ottipelinä 11 cm Karpe (värissä kuha-Kaija). 


Kalastuskärpänen puri kunnolla Pekkaa vuonna 2007, kun sain hommattua oman moottoriveneen kesällä.  Silloin uisteltiin muutamalla vavalla, joissa oli haspelikelat. Siihen asti kalastaminen oli varsin satunnaista heittelemistä ja onkimista , sekä kalakaverien veneissä istumista. ” Kun innostun jostakin, silloin on aina sata lasissa… Ja niinhän siinä sitten kävi , että veneily muuttui äkkiä täysiveriseksi uisteluksi ja uistelun myötä syntyi ajatus  alkaa tehdä omiakin vaappuja eväkkäiden päänmenoksi.”

Palkintomatka Tenolle
Sitten talvella tuli kuvioihin mukaan myös pilkkiminen ja toisissa pilkkikisoissa Pekka otti potin kotiin.
”Vuonna 2009 voitin Kuopiossa Suurkalasavotan (650 osallistujaa) kirjolohisarjan suurimmalla kalalla ja pääsin palkintomatkalle Tenolle. Siellä pääsin väsyttelemään aamuyön tunteina 9-kiloista merilohta ja olin lopullisesti myyty kalastukselle ja vaapun tekeminen siirtyi suunnitelmista toteutukseen. Rakensimme omakotitalon vaimoni kanssa samana vuonna ja sain siten hyvät työtilat alkaa kynäruiskulla vaappupajassani kapuloita maalailemaan. ”

Ensimmäiset vaaput
Ensimmäiset vaaput veistettiin ja niistä syntyi lohivaappuja, sen jälkeen tulikin taimen-pulikoita ja kuha-kalikoita.
 ”Kirjolohille pakersin myös pienimpiä malleja.  Olin nuorempana tykännyt veistellä puukolla ja maalata ja piirtää ja vaappujen tekeminen antoi oivan mahdollisuuden yhdistellä kädellä tekemisen taitoa taiteellisiin haasteisiin, olihan vaapuille mietittävä oma, kalastava värimaailma ja kaloja houkutteleva uinti. Ja parasta oli tietenkin saada pannulle tirisemään kalafile oman käden luomistyön tuloksena. ”











"Karpe 15 ja Karpe magnum (17 cm) värissä Kuha-Kaija"


Karpe –vaaput
Nykyisin Karpe-vaappuja on kolmea eri kokoa merilohelle, yhtä kokoa taimenelle ja järvilohelle , sekä kolmea erikokoista versiota kuhalle/hauelle ja kirjolohille on oma minikokonsa. Vaappuja myyn enimmäkseen netin kautta( https://sites.google.com/site/karpevaaput/home ) ja venemessuilla tai suoramyyntinä pajaltani : Saviahonkatu 1,  70840 Kuopio. 


Mieluisin kalastustapa?
”Kaikista mieluisin kalastustapa minulle on uistelu sekä moottorilla,  että soutaen ja siinä saa hyvän palautteen pinnanalaisilta tuomareilta vaappujen kalastavuudesta. Tykkään myös kirjolohien pilkkimisestä ja ahvenkukkokalojen hakemisesta Kallaveden jään alta. En vierasta myöskään heittelyä ja koskikalastus tulee varmaan kuvioihin tulevana vuonna enemmän. Jigittely on myös laji johon voisi panostaa paremmin. ”

Uistelu on vaapuntekijän lempilaji ja Pekalla onkin yksi juttu kerrotavana uisteluun liittyen:
 ”Lähdin Pohjois-Kallavedelle kaverini kanssa uistelemaan hänen Busterillaan heinäkuun lopussa v. 2010 tarkoituksenamme jallitella kuhaa ja samalla testata vaappujani. Kaverini oli kalastellut 30 vuotta ja hän valitsi omiin 3 vapaansa kaupallisesti tunnettuja suosikkivaappujaan  ja minä laitoin Karpet kolmeen vapaani. Asettelimme vavat limittäin ja lomittain siten,  että molemmilla meistä oli vaappuja sekä sisä- että ulkoplaanareissa ja tönkkövavassa. Illan aikana saimme 15 kuhaa, joista 11 tuli Karpeilla (sitruuna ja tumma ahven) ja 4 kaverini vaapuilla. Kaverini kommentti: ”Turpiin tuli 6-0”. Siitä lähtien ei ole tarvinnut kalastaa muiden tekemillä vaapuilla.

" Uisteluvarustuksessa oleva vene."  


Suurin kala?
”Kaikilla vaappumalleillani on tullut varsin hyvin kalaa , sekä itselleni ja ympäri Suomen Karpella kalasteleville. Tarkkoja tietoja minulla ei ole minkä kokoluokan kaloja on saatu, koska sivustolleni en ole vielä laittanut kuvapalauteboksia. Mutta esimerkiksi 44-millin lohivaappu on kelvannut 7-kilon merilohelle Tenolla ja 42-millinen kirjolohivaappu on hakenut 6 kilon hauen ja parin kilon ahvenen Kemijärveltä. Kohtuukookasta kuhaa on tullut runsaasti, mutta mitään jättiläistä ei ole vielä osunut kohdalleni. Parin kilon järvitaimen on kelpuuttanut taimenvaappuni useastikin viimeiseksi ateriakseen. Ja soutu-uistelemani kirjolohet ovat yleensä alle kolmekiloisia olleet. Tälle vuodelle sain 11 cm kuhavaapun lisäksi kehiteltyä uudet Karpe 15 (15cm) ja Karpe Magnum –mallit (17cm), joilla olisi tarkoitus lähteä sitä todellista isomus-kuhaa tavoittelemaan jäiden lähdettyä.”

Vaapuista ja vaapunteosta
”Kuhavaappuja suunnitellessani halusin tehdä markkinoilla olevista tasapaksuista puikuloista erottuvan mallin , jossa oli esteettisestikin miellyttävää pyöreyttä ja korkeampaa profiilia. Ajatukseni oli että kala aistii korkean profiilin vaapun helpommin vesissä joissa näkösyvyys ei ole suuri. Aika moni vesistö Suomessa on tummahkon samea eli passelia kuhavettä. Varsinaisia esikuviani ei minulla juuri ole ollut; netistä sain kaiken vaapunvalmistustietotaidon ja yhdistelin monia hyviä vinkkejä ja tein sitten niistä oman sovellutukseni.”
 ”Nyt olen tehnyt vaappuja puolenkymmentä vuotta ja tuotantomäärät ovat olleet sadoissa, parhaana vuonna sain uurastettua 450 vaappua. Materiaalina on ollut balsa, fuma ja apassi. Haastavimpia asioita on saada sellainen uinti ja värimaailma vaappuun jonka yhteisvaikutuksesta syntyy ns. ottipeli. Siinä auttaa vain kokemus ja sadat uittoaltaalla ja kalastamassa vietetyt tunnit. Vaapun teossa on niin monta erilaista asiaa jotka pitää saada natsaamaan: runkomalli, uinti, väri, uintilistan koko, uintilistan malli, uintilistan asento, nokkalenkin ja muiden lenkkien säädöt, painotus, koukutus, koukkujen koko ja malli jne. Koskaan ei ole kaikki tietävä; aina tulee esille jotain uutta opittavaa.  Siinäpä sen suola.”

"Järvitaimen  (1,6 kg, 51,5 cm)  ja ottipelinä Karpe-taimen värissä muikku. "

Lukijoille terveiset
”Blogin lukijoille sanoisin , että kalastus on mainio harrastus. Siihen voi yhdistellä mukavaa retkeilyä ja verratonta kaveriporukkaa. Lähtekää uistelemaan kuhaa kaverin kanssa heinäkuun helteillä ja yöpykää vaikka ulkona laavulla nuotiotulen ritistessä. Se on upea elämys.”



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti